Pysäköintilaitoksen rakentamisen sekä koko Keskustorin kehittämisen yhteinen viestintäkanava löytyy osoitteesta www.meidanseinajoki.fi. Sivustolla on ajantasaista tietoa eri liikennejärjestelyistä ja hankkeiden vaiheista. Pääpaino on maanalaisen pysäköintilaitoksen rakentamisessa. Sivusto on rakennettu helpottamaan kaupunkilaisten elämistä ja asioimista keskustassa rakennustöiden keskellä. Myös medialle sivusto tarjoaa ajantasaisimman tiedon lisäksi kuvapankin ja yhteystietoja.
Sivuston lisäksi seinäjokelaiset pidetään hankkeesta tietoisina kuukausittain järjestettävissä yleisötilaisuuksissa, jossa heillä on mahdollisuus keskustella ja kysellä hankkeesta. Tänään tiistaina 27.9. järjestetään ensimmäinen tilaisuus Apila-kirjaston Jaaksi-salissa. Tilaisuuksissa kerrotaan pysäköintilaitoksen aikatauluista ja rakennustöistä. Myös media on tervetullut tilaisuuksiin. Yleisötilaisuus järjestetään joka kuukauden viimeinen keskiviikko.